Huhtikuun 25. päivänä 1974 sotilaat aloittivat rauhanomaisen neilikkavallankumouksen, joka täytti Lissabonin kadut punaisilla kukilla, ja kansalaiset juhlivat Portugalin fasistisen hallinnon päättymistä.

Vallankumouksen alku

Portugalilla oli edessään sota Afrikan siirtomaissa, eikä hallinto halunnut antaa itsenäisyyttä. Monet nuoret miehet kuolivat Afrikassa, nimittäin Angolassa, Mosambikissa ja Guine-Bissaussa. Portugaliin kohdistui kansainvälistä painostusta sodan lopettamiseksi, mutta myös armeija oli tyytymätön tapahtumiin.

Ihmiset alkoivat olla tietoisia myös muista poliittisista realiteeteista sen lisäksi, että maa valvoi PIDEn, hallinnon poliittisen poliisin, kautta kaikkea Portugaliin tulevaa kulttuurisisältöä. Vasemmistolaiset, lähinnä kommunistiset aatteet olivat kohdistuneet nuoriin esimerkiksi yliopistoissa.

Vapauden puute häiritsi useimpia portugalilaisia, ja 24. huhtikuuta armeija aloitti vallankumouksen, joka huipentui 25. huhtikuuta 1974.

Vallankumouksen aikaansaaneiden henkilöiden joukossa Portugali muistelee yhä ylpeänä sotilas Salgueiro Maiaa ja Celeste Caeiroa, naista, joka antoi armeijalle neilikan ja antoi vahingossa vallankumoukselle sen nimen.

25. huhtikuuta tänään

Nykyään portugalilaiset juhlivat edelleen tätä päivää ja uskovat, että 25. huhtikuuta vallinneiden arvojen on säilyttävä. Ihmiset, jotka lähtevät ulos, kokevat todennäköisesti erilaisia tapahtumia kaikissa kaupungeissa eri puolilla maata, olipa kyse sitten mielenosoituksista, musiikista tai muista kulttuuritapahtumista.

Huhtikuun 25. päivänä ihmiset menevät ulos, ja yksi huudetuimmista lauseista on "25 de abril sempre, fascismo nunca mais!". (Aina 25. huhtikuuta, ei enää fasismia!).