Silti johtokunnan kokoushuoneen ovien takana piano pysyi kiistattomana elämänkutsuna. Käännyttyään selkänsä liike-elämälle 15 vuotta sitten keskittyäkseen täysipäiväisesti musiikkiin, Lontoossa asuva säveltäjä ja pianisti on kerännyt maailmanlaajuisen yleisön syvästi liikuttavilla, omaperäisillä sävellyksillään.

Ennen tulevia albumijulkaisujaan, joihin kuuluu myöhemmin tänä vuonna ilmestyvä pianokokoelma sekä kunnianhimoinen orkesteriprojekti, joka käsittelee nykyaikaisia konflikteja, Moss kertoi uransa myöhäisestä suunnanmuutoksesta, luovasta prosessistaan ja siitä, miksi hän kieltäytyy soittamasta cover-kappaleita.

Katso koko haastattelu täältä 👇👇👇

TPN: Työskentelit monta vuotta liike-elämässä ennen kuin ryhdyit ammattimuusikoksi. Tiesitkö aina, että musiikki oli sinun kutsumuksesi?

Duncan Moss: Kyllä, tiesin. Aloitin pianonsoiton kuusivuotiaana, siitä on nyt melkein 60 vuotta, eikä minua tarvinnut koskaan kehottaa harjoittelemaan; en malttanut odottaa, että pääsisin pianon ääreen. 15–16-vuotiaana kaikki viittasi kohti muusikon uraa.

Tuona aikana tapahtui kuitenkin kaksi asiaa. Ensinnäkin näin ”Vuoden nuori muusikko” -kilpailussa 13-vuotiaan, joka soitti Rahmaninovin konserton niin loistavasti, että ajattelin: ”Maailmassa on tilaa vain kolmelle, ja tämä poika on jo nyt parempi kuin minä.” Toiseksi pianonopettajani huomasi, että vietin kolme tuntia päivässä omien sävellysteni parissa sen sijaan, että olisin keskittynyt tiukasti klassisen musiikin opetussuunnitelmaan.

Tuolloin nuoren muusikon oli erittäin vaikea ansaita elantonsa, ja olin päättänyt, etten aio elää köyhänä. Niinpä päätin ansaita elantoni liike-elämässä. Vasta paljon myöhemmin elämässäni päätin palata musiikin pariin tyydyttääkseni tuon elinikäisen kaipuun.

TPN: Sävellyksesi ovat täysin omia. Miksi päätit olla soittamatta cover-kappaleita tai suosittuja klassikoita?

Duncan Moss: Se oli hyvin tietoinen päätös. Kun ryhdyin kokopäiväiseksi muusikoksi noin kymmenen vuotta sitten, monet neuvoivat minua soittamaan cover-kappaleita saadakseni suosiota.

Vaikka osaan soittaa muiden sävellyksiä, olin lykännyt omaa intohimoani lähes koko elämäni ajan. Päätin, että kun vihdoin ryhtyisin siihen, soittaisin omia kappaleitani.

Kirjoitan mitä haluan kirjoittaa ilman, että kukaan sanoo minulle, mitä saan tai en saa tehdä. Se on todellinen ylellisyys ja erittäin puhdistavaa. Näkemykseni on aina ollut, että jos pidän siitä, se on hienoa, ja jos muutkin pitävät siitä, se on bonusta. Vuosien mittaan yleisöni on kasvanut maailmanlaajuisesti, ja yhteydenpito kuuntelijoiden kanssa sosiaalisen median kautta on ollut uskomatonta.

TPN: Oliko jokin tietty kimmoke, joka sai sinut siirtymään kokonaan liike-elämästä kokopäiväiseen musiikkiin?

Duncan Moss: Nautin liike-elämän urastani, mutta minua vainosi aina ajatus siitä, että vietän aikani maan päällä tehden vain yhtä asiaa. Yhdysvaltalaisen runoilijan Charles Bukowskin lause kosketti minua syvästi: ”Muistatko, kuka olit, ennen kuin maailma kertoi sinulle, kuka sinun pitäisi olla?”

Jätettyäni kiinteistöalan kokeilin sijoitustoimintaa ja start-up-yritysten rahoittamista enkelisijoittajana, ja menetin omaisuuden. Se sai minut kysymään itseltäni, miksi yritin tehdä asioita, joihin en ollut todella luotu, sen sijaan että olisin keskittynyt siihen yhteen asiaan, joka tuli minulle luonnostaan: musiikkiin. Perheeni ja ystäväni sanoivat: ”Oli jo aikakin – miksi kesti niin kauan?” Kun olin ottanut sen harppauksen, käänsin selkäni liiketoiminnalle kokonaan.

TPN: Mistä melodiasi syntyvät, ja miten tallennat ne, kun inspiraatio iskee?

Duncan Moss: Jos tietäisin, mistä ne tulevat, olisin todella onnellinen! Kirjoitin ensimmäisen sävellykseni kuusivuotiaana, ja prosessi ei ole koskaan pysähtynyt. Melodiat syntyvät kahdella tavalla: joko kuulen sävelmän kehittyvän pääni sisällä, tai istun pianon ääreen ja soitan ensimmäistä mieleeni tulevaa asiaa, kunnes jokin loksahtaa paikoilleen.

Kun sävel tulee mieleen, minun on tallennettava se heti. Puhelimeni äänimuistiinpanot ovat täynnä kauheaa hyräilyä ja vihellystä, sillä jos herään keskellä yötä idean kera, tiedän unohtavani sen aamuun mennessä, ellen tallenna sitä välittömästi – vaimoni suureksi harmiksi.


TPN: Teet tällä hetkellä yhteistyötä muusikon ja tutkijan kanssa tutkiaksesi musiikin neurotieteitä. Mikä sinua kiehtoo tässä aiheessa?

Duncan Moss: Se on kiehtova projekti. Tutkimme musiikin neurotieteitä, aivoaaltoja ja äänitaajuuksia sekä havainnoimme, kuinka tietyt musiikilliset kuviot saavat aivojen toiminnan yhdenmukaistumaan. Musiikki vaikuttaa ihmisiin syvällisellä tavalla – jotkut kuuntelijat liikuttuvat kyyneliin muutamassa minuutissa, kun taas toiset eivät reagoi siihen lainkaan. Haluan innokkaasti ymmärtää tämän syvän emotionaalisen ja fyysisen yhteyden taustalla olevat tieteelliset syyt.

Lähde: Facebook;

TPN: Aikaisemmat albumisi, Mnemonics ja Hope, ammentivat vahvasti henkilökohtaisista muistoista ja todellisista tapahtumista. Onko musiikki sinulle tapa käsitellä ympäröivää maailmaa?

Duncan Moss: Ehdottomasti. Kun toimit taiteellisessa mielentilassa, aistisi ovat jatkuvasti valppaina. Huomaat keskusteluja, uutisia tai henkilökohtaisia kokemuksia, ja musiikista tulee kanava, jonka kautta ilmaiset reaktiosi.

Esimerkiksi aikaisempien albumieni kappaleet syntyivät äitini kuoleman jälkeen, Lontoon COVID-19-lockdownien aikana tai lastenlasteni syntymän jälkeen. Tuleva orkesteriprojektini, War and Peace, juontuu samalla tavalla nykyajan geopoliittisten tilanteiden ja konfliktien käsittelystä.

Se on selviytymiskeino, ja melodia on minun tapani kertoa tarinoita ja säilyttää tunteita.

Katse tulevaisuuteen: elämä, vuorovedet ja melodian voima

Duncan Mossille päätös vaihtaa riskialtista rahoitusalaa kokopäiväiseen sävellystyöhön on osoittautunut paljon enemmän kuin vain toiseksi uraksi – se on kuusivuotiaana annetun elinikäisen lupauksen täyttäminen. Nykyään Moss työskentelee kotistudiossaan, joka sijaitsee aivan Thames-joen rannalla lähellä Canary Wharfia, ja hänen päivittäistä äänitysrutiiniaan ohjaa ainutlaatuisella tavalla luonto; äänityssessiot keskeytetään usein, jotta nousevan vuoroveden kuultava jyrinä ehtii laantua ennen kuin hän jatkaa työtään pianon ääressä.

Tämä ympäristönsä kohonnut tietoisuus läpäisee hänen taiteellisen tuotantonsa jokaista osa-aluetta. Olipa kyse sitten pohdinnoista Lontoon keskustan aavemaisesta hiljaisuudesta vuoden 2020 sulkutoimien aikana, rakkaan äidin menetyksen ikuistamisesta kappaleessa Goodbye Mum tai maailmanlaajuisten konfliktien syvällisen tragedian muuntamisesta orkesterisovituksiksi, Moss kohtelee musiikkia sekä henkilökohtaisena turvapaikkanaan että yhteisenä vuoropuheluna. Tätä vuoropuhelua ylläpidetään poikkeuksellisella omistautumisella: hän on vastannut henkilökohtaisesti yli 50 000 kuuntelijoiden kommenttiin eri sosiaalisen median alustoilla viime vuosina ja pitää yhteyttä maailmanlaajuiseen yleisöönsä elintärkeänä velvollisuutena eikä sivuseikkana.

Valmistautuessaan julkaisemaan myöhemmin tänä vuonna seuraavan soolopianolevynsä, joka on äänitetty hänen Lontoon joenrannalla sijaitsevassa studiossaan, ja sen jälkeen kunnianhimoisen, konflikteista inspiraationsa saaneen orkesterisarjan ”War and Peace”, Moss keskittyy edelleen vakaasti aitoon tarinankerrontaan. Hänen matkansa on vakuuttava muistutus siitä, ettei ole koskaan liian myöhäistä irrottautua yritysten asettamista odotuksista ja palata siihen ainutlaatuiseen intohimoon, joka määrittelee ihmisen kokemuksen.

www.duncanmossmusic.com