Ilman että haluan liikaa kehua itseäni, olen jotenkin onnistunut tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä 62-vuotisen elämäni aikana. Ei tietenkään tarkoituksella, kuten voitte kuvitella. Kuuluisa televisiokokki, edesmennyt (suuri) Keith Floyd, oli ystäväni ystävä. Tämä vanha sananlasku oli yksi hänen suosikeistaan.

Olin vasta nuorukainen, kun tapasin hänet (26-vuotias). Nuoruudestani huolimatta osa noista Floyd-muistoista on ehdottomasti haalistunut alkoholin aiheuttaman muistinmenetyksen sumussa. Sanotaan, että samanlaiset ihmiset hakeutuvat toistensa seuraan, ja meidän porukkamme oli enemmän kuin hieman taipuvainen ottamaan pari ”siemaisua”. Floyd oli tietysti kuuluisa juomisestaan. En tosin ollut siitä tuolloin lainkaan tietoinen. En ollut koskaan edes kuullut Keith Floydista, puhumattakaan siitä, että olisin katsonut hänen ruoanlaitto-ohjelmiaan ja oppinut hänen mieltymyksestään viinin ”siemaamiseen”. Minulla oli äiti, joka hoiti kaiken ruoanlaiton puolestani.

Joka tapauksessa olisi ollut töykeää minun puoleltani olla liittymättä Floydin ja ystävien innokkuuteen nauttia pari tai kolme lasillista. Yksi asia, jonka muistan erittäin selvästi, olivat hirvittävät krapulat.


En ole mikään ruokaharrastaja

Nykyään olisi täysi vitsi, jos edes yrittäisin kuvitella itseäni jonkinlaiseksi ”ruokaharrastajaksi”. Kaikki perheessäni sanovat, että minulla on pikkulapsen makuaisti. Ja se on totta. Olen aivan toivoton, kun on kyse erilaisten ruokien kokeilemisesta.

En usko, että Keith Floydkaan olisi koskaan kuvannut itseään ”ruokaharrastajaksi”. Itse asiassa hän olisi inhonnut sitä, että häntä kutsuttaisiin niin, mikä on luultavasti syy siihen, miksi hän keksi termin ”gastronautti”. Joten toisena vaatimattomana ”gastronauttina” voin täysin yhtyä ajatukseen, että monet ravintolat ovat todellakin vain yhtä hyviä kuin niissä viimeksi syöty ateria.

Kyllä, tänä iltana olen jälleen täällä, istumassa varsin mukavasti aikakauden tyyliin sisustetussa huoneessa upeassa Quinta de Santa Barbarassa. Paikassa, joka kirjaimellisesti sijaitsee rinteellä, josta avautuu näkymä Alentejon Constância-kaupunkiin. Teen tämän 15 vuoden tauon jälkeen. Voi luoja, minun täytyy olla vanha!

Olenhan jo pitkään jankuttanut siitä, että samaan ravintolaan palaaminen toista kertaa voi tuoda mukanaan pettymyksen riskin. Mutta tällä kertaa on otettava huomioon useita seikkoja. Kun viimeksi kävin tässä paikassa niin monta vuotta sitten, sen johto oli täysin erilainen. Tuolloin ravintolaa pyöritti aviopari. Portugalilainen herrasmies ja hänen erittäin tyylikäs, Englannissa syntynyt vaimonsa, joka oli viettänyt suuren osan nuoruudestaan perheensä luona Goassa, missä hän oli hionut varsin uskomattomia ruoanlaittotaitoja.

Kuva: Unsplash; Tekijä: andrea-junqueira;

Nuoruuden into

Siirrytäänpä siis yli 15 vuotta eteenpäin. No, voin ilokseni kertoa, ettei mikään merkittävä ole muuttunut, ainakaan fyysisessä mielessä. Paikka on edelleen selvästi tunnistettavissa vanhaksi Quinta de Santa Barbaraksi, jonka muistan niin elävästi. Kuitenkin näiden välissä kuluneiden 15 vuoden aikana paikka on vaihtanut omistajaa lukuisia kertoja. Nykyiset omistajat, Kuubassa syntynyt Senhor Marcos Sans ja hänen portugalilainen vaimonsa Senhora Ionice Campos, ovat olleet täällä vasta muutaman kuukauden. Mutta näen selvästi, että heillä on runsaasti nuorekasta tarmoa, innostusta ja kunnianhimoa. Vanha Quinta näyttää olevan varsin turvallisissa käsissä.

Päätöksen tekeminen ei kestänyt kauan. Olin jo aiemmin iltapäivällä silmäillyt ruokalistaa. Yksi asia erottui selvästi, kun otetaan huomioon, että olen aivan Alentejon sydämessä. Porco preto, tarjoiltuna migas-vuoteella. Tämä oli erityisen houkutteleva vaihtoehto, koska tämä ruokalaji oli esillä portugalilaisen MasterChef-televisio-ohjelman versiossa. Quintan kokki, Maria Margardia Presado (läheisestä Abrantesista), oli itse asiassa kilpailijana kaudella 2025/2026.

Euroja ja senttejä

Entäpä sitten punnat ja pennit? Tai eurot ja sentit, kuten näillä seuduilla sanotaan. No, upea, täysin ilmastoitu, perinteinen huone omalla kylpyhuoneella, mukaan lukien erinomainen mannermainen aamiaispöytä, maksoi vain 54 euroa. Entä illallinen, johon kuului olut ja kaksi reilua lasillista viiniä sekä jälkiruoka? Odottakaa hetki. 36 euroa. Eikö olekin hämmästyttävää? Varsinkin näinä aikoina? Tämä ei ollut mikään satunnainen ateria, vaan täysimittainen hienostunut ruokailukokemus täysin ainutlaatuisessa ympäristössä. Joten jos suunnittelet lähiaikoina retkeä Alentejoon, tämä paikka on ehdottomasti pakollinen kohde. Uudet omistajat aikovat myös uudistaa ruokalistaa hieman, ja suunnitteilla on joitakin teema-iltoja. Lähitulevaisuudessa on luvassa brasilialaisia, intialaisia ja muita mielenkiintoisia kulinaarisia iltoja. En ehkä lähde pois 15 vuoteen ennen kuin palaan takaisin. Minun iässäni se olisi hieman epäviisasta, jos ymmärrät mitä tarkoitan.